Pages

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Nurmikkoinen

Kaunista ja keväistä. Niin sää kuin oma mieliala. Kerrankin pääsiäinen oikeaan aikaan. Saa nauttia monen päivän edestä kevään tulosta.

Kesä on mielessä kovasti. Myös neulerintamalla.
Arvatkaas hei. Tein pienen, uuden aluevaltauksen. Neuloin lyhythihaisen neuleen. Ihka ekaa kertaa elämässäni. Hassua!  En ole aikaisemmin saanut aikaiseksi.

Mutta nyt se on täällä. Valmiina.






Ohje Novita-lehti kesä 2011
Lanka Novita Miami

Mä vähän hutiloin ton lanka valinnan kanssa. Kävi pikkiriikkinen kämmi. Jostain kummasta sain päähäni, et se on kokonaan puuvillaa. Sellasesta tietty kesäpuseroa neulomaan.
Kaupassa jo tuntui käteen oudolle. Mut enpä jäännyt sitä miettimään. Oli kattokaas kova kiire neulomaan.
Ei mulla kotona kauaa mennyt, kun alkoi raksuttaa. Ei puuvilla tältä tunnu. Eikä se lanka sitä kokonaan olekkaan. Puolet akryyliä. Jak! Mut tein kummiskin.

Ihan ookoo tuli. Tän langan plussaa on helppo neulominen. Napakan pehmeä lopputulos. Erikoismaininta työn kasaamisesta. Että oli helppoa ommella saumat. Jokainen silmukka näkyi tarkasti. Mä neulon kappaleiden saumat aina työn oikealta puolelta.


Opin taas uutta:
1. Lyhyt hihaiset neuleet ovat mukavia neuloa. Tulee äkkiä valmista. Tee toistekin.
2. Lue hyvä ihminen langan vyötteet kaupassa kertaalleen läpi. Vaikka kuinka uskot tietäväsi mitä ostat.

11 kommenttia:

  1. Kivannäköinen pusero, siis ku on erilaisia pintoja.
    Tiedätkös mitä? Ei oo enää kauaa ku mä pääseen The Saareen, 3 viikkoa. Jezz.

    VastaaPoista
  2. Kyllä onkin kaunis pusero, upean näköisiä nuo pintaneuleet tuossa.

    VastaaPoista
  3. KristiinaS: Kiitti. Eikö vaan erilaisista pinnoista tuu mukavaa jälkeä.
    Voi sua onnellista. Siitä se ihana kesä taas alkaa :)

    Zelda: Kiitos paljon. Tykkään itsekin noista erilaisista neulepinnoista :)

    VastaaPoista
  4. Ihana paita ja kauniin värisenä.
    Itsekin katsoin tuota sillä silmällä kesän Novitassa.

    VastaaPoista
  5. Himusen nättejä pintaneuleita ja ihana kesäväri!

    VastaaPoista
  6. Omppumato: Kiitos kovasti :) Aluksi mä vähän vierastin ton langan väriä. Kaupassa tuntui kivalle, mut kotona alkoi mietityttää... sen akryylin lisäksi. Kun pusero oli valmis, olinkin siihen ihan tyytyväinen.

    Tiina: Voi kiitos! Puserossa on kyllä mukava kesäfiilis :)

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis pusero! Värikin on tosi keväinen.

    VastaaPoista
  8. Ihana väri ja nuo neulepinnat kyllä tekee työnsä, upea paita! Mutta hui tuota kasaamista, hihojen istuttaminen on aina yhtä tuskaa :( oli ne sitten lyhyet tai pitkät... :D

    VastaaPoista
  9. Marjut: Kiitos palautteesta :) Väri on tosiaan kuin uusi kevätnurmikko.

    Maritta: Kiitos kovasti. Hitsi, sinä sen sanoit. Kasaaminen on tylsää hommaa. Siinä ei totta vie lyhyet hihat auta pätkääkään :)

    VastaaPoista

Mitä mieltä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...