Pages

maanantai 15. marraskuuta 2010

Ihka ekat


Mä olen kartellut sormikkaiden tekoa ihan tosissani. Ihaillut muiden tekemiä kauniita siloisia, hyvin käteen istuvia luomuksia. Varsinkin taidokkaasti jokainen sormi sulavasti kämmenosaan neulotut käsineet ovat nostattaneet kainon viherryksen poskilleni. Olen ollut varma, ettei multa luonnistu lapasten peukaloa enempää. Niinku niitä sormien neulomisia.

Näissä luuloissa mentiin, kunnes löytyi ohje, jossa sormien erikseen neulomisen sijaan koko käsine neulotaan flättinä. Sellasena tasona. Ja lopuksi vain sauma sivuun. Kämmenen ja sormien. Noh, mä en ole mikään saumojen kokoon kursimisen ystävä, mutta päätin kokeilla.

Kuulkas kun niistä sitten tulikin mun ihka ensimmäiset oma neulomat käsineet. Voihan jepulis! Ruksi tänne jonnekin seinään. Taas on yksi pieni este neulojan elämässäni selätetty.



Ohje MODA 6/2008
Lanka Noro Silk Garden Lite


No jaa. Ei noi nyt sellaset siloiset ole. Sellaiset, joita olen aina toivonut osaavani tehdä. Lankakin sen verran rouhevaa, että pinta on... noh tollanen kun nyt on.

Muutama ärräpään tapainen langan menekistä. Ohjeen mukaan 50g kerä piti riittää. Ei muuten riittänyt. Jäi puoltoista sormea vaille. Niin, et toinen kerä piti käydä ostamassa ja nyt tota jämälankaa on melkein kerällinen. Voihan pöh! Mitähän siitäkin tekis?

Mut kyl mä silti myhäilen. Mun ekat omatekemät sormikkaat... <3

5 kommenttia:

  1. Ja sun ekat omatekemät sormikkaat on HIENOT!

    VastaaPoista
  2. Tiina: Kiitos tsempistä :)On se kumma, kun kaikenlaisia estoja korvien väliin kertyy. Taas tuli vahvistusta sille, että kannattaa aina yrittää.

    VastaaPoista
  3. Hienosti olet onnistunut ensimmäisissä sormikkaissa!

    VastaaPoista
  4. Ne on hienot! Harmillinen tuo jämälanka, raidota sillä vaikka pipoa sormikkaiden kaveriksi.

    VastaaPoista
  5. Tess: Kiitos! Nämä sormikkaat ovat saaneet mut niin hyvälle tuulelle. Halvat huvit mulla ;)

    Maritta: Kiitos sullekin :) Jämälangat on kyl syvältä. Sun ehdotus raitapiposta menee toteutukseen. Perästä kuuluu, sanon minä.

    VastaaPoista

Mitä mieltä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...